Author: admin

Värit graafisessa suunnittelussa

Väri saattaa olla muodon jälkeen toiseksi tärkein asia, jonka havaitsemme pannessamme merkille asioita. Näin asia menee myös kännykän näytöllä. Siksi on valtavan tärkeää suunnitella ulkoasut värejä myöten optimaalisiksi käyttäjäkokemuksen kannalta. Yksi graafisen suunnittelun perusteita on tutustuminen väriympyrään, värien sommitteluun ja niiden maailmoihin. Graafisen suunnittelijan ammatissa tulee seurata jonkin verran muotia trendiväreineen pysyäkseen ajassa mukana, mikä on erittäin tärkeää taitojen ylläpitämisessä.

Värit viestivät

Värivalinnoissa tarvitsee trendien seuraamisen lisäksi miettiä mitä värit viestivät. Politiikassa on perinteisesti sovellettu tiettyjä värejä kertomaan poliittisesta kannasta ja joskus halutaan välttää poliittisten mielleyhtymien syntymistä varomalla joidenkin värien käyttöä.

Eri kulttuureissa väreillä voi olla hyvinkin toisistaan eroavia merkityksiä. Se tulee ottaa huomioon kansainvälisissä tuotteissa ja brändeissä. Kiinassa käsitetään eri värit hyvin eri tavoin kuin muualla päin maailmaa ja mielleyhtymät voivat olla erityisen voimakkaita. Kiinassa käytetään valkoista väriä hautajaisissa, vaikka muualla maailmassa valkoinen väri yhdistetään häihin ja musta hautajaisiin. Intiassa häiden väri on perinteisesti punainen, koska se kuvaa uuden alkua.

Trendivärien ennustaminen

Intercolor on kansainvälinen järjestö, joka muun muassa ennustaa väritrendejä. Heiltä suunnittelun ammattilaiset voivat tilata seuraavan vuoden ennusteiden mukaisen värikartan, jota voi käyttää apuna ajanmukaisten töiden tekemisessä. Värikartta ilmestyy kaksi kertaa vuodessa ja se ennustaa kuluttajien mieltymyksiä puolentoista vuoden päähän. Uusimman kartan tilaaminen maksaa noin 167 euroa. Käynnissä olevan kauden väritiedot voi saada heidän sivuiltaan ilmaiseksi.

Intercolorin mukaan kesän 2018 väreissä näkyy digitaalisuus, biologia ja teknologia. Väreissä yhdistyy luonto ja tieteen saavutukset. Tällainen kuvailu saattaa antaa jo jotain tietoa alan ammattilaisille, mutta parhaiten kuvan antavat maalikauppojen värikarttoja muistuttavat mallinnukset. Intercolorin sivuilla voi tutustua menneisiin trendeihin ja arvioida muistuttavatko ne omia käsityksiä kunkin ajan muotiväreistä.

Vuoden 2018 trendiväri oli erityisesti ultravioletti. Jos se ei näkynyt katukuvassa, niin verkkosuunnittelussa siihen saattoi törmätä. Mutta verkkosivut yleensä täytyy suunnitella pidemmällä tähtäimellä kuin yhden kauden mukaisiksi. Joskus toki on esimerkiksi lyhytaikaisia kampanjoita ja tapahtumia, joiden kohdalla voi herkutella juuri sen hetken trendiväreillä, jos ne on pystynyt ennustamaan hyvissä ajoin ennen ulkoasun laadintaa.

Gmail sai uuden designin

Maailman suosituin sähköpostipalvelu Googlen Gmail uudisti ulkoasunsa. Tietokoneella käyttäen uudesta Gmailista huomaa, että sen ulkoasu on päivitetty entistä paremmin kännykällä käytön mukaiseksi. Tietokoneen näytöstä katsomalla uusi Gmail näyttää kuvakkeineen melko suurelta. Siinä on uusi isompi fontti ja kaikki näyttää vievän entistä suuremman tilan, jolloin näytön näkymään mahtuu vähemmän asioita. Tämä korjaantuu pienentämällä näkymää 90 prosenttiin tai vielä pienemmäksi, mutta näkymän parannus vaatii tämän korjausliikkeen. Kännykän näytöllä uusi Gmail näyttää hyvin samalta kuin ennenkin. Muutos koskeekin vain Gmailin selainversiota, ei kännyköiden Gmail-sovellusta.

Google on tehnyt Gmailiin toivottuja parannuksia, kuten uuden sivupalkin näkymän oikeaan reunaan. Sieltä pääsee käsiksi kalenteripalvelu Google Calendariin. Monilla ihmisillä on ainakin työpaikalla käytössä Microsoftin Outlook-ohjelma sähköposteineen ja kalentereineen, joten Gmailin uudistus on askel lähemmäksi Outlookin kaltaisuutta.

Gmailin selainversioon Googlen oma muotokieli

Tietokoneella katsotun Gmailin selainversion uusi ulkoasu johtuu pitkälti Googlen käyttöön ottamasta Material Design -muotokielestä. Se on vähitellen otettu käyttöön kaikissa Googlen sovelluksissa ja nyt se leviää myös tietokoneella käytettäviin selainversioihin Googlen ohjelmista.

Material Design on Googlen oma muotokieli, jota yhtiö kehottaa kaikkia Android-käyttöjärjestelmää käyttävien matkapuhelinvalmistajien hyödyntämään kännyköissä. Silloin Androidin voi taata toimivan parhaiten, koska Google on moneen kertaan testannut Material Designin toimivan Android-sovelluksissa parhaiten.

Fonttien lisäksi selainversion Gmailista huomaa uudet pyöreämmät kuvakkeet ja muutenkin uudenlaisen asettelun. Yhtiön omin sanoin ulkoasu on nyt selkeämpi.

Uudenlaiset Gmailin sähköpostitoiminnot

Torkutus ei tarkoita enää vain aamu-unisten herätyskellon torkuttamista silloin kun ei jaksa herätä vielä vaan vasta viiden minuutin päästä. Nyt sähköpostillakin voi torkuttaa sellaisia viestejä, joihin ei ihan heti ehdi vastaamaan. Gmailin uuden torkutuspainikkeen avulla voi valita sellaiset sähköpostit, joita haluaa käsitellä vasta tunteja tai päiviä myöhemmin. Silloin ne häipyvät sähköpostilaatikosta tietyksi aikaa häiritsemästä ja tulevat esiin sitten, kun torkutusaika on täyttynyt.

Muuten Gmailin uudistus ei häiritse vanhaan näkymään tottunutta käyttäjää liian paljon. Joskus ohjelmien ja sovellusten ulkoasujen muutos harmittaa käyttäjiä, kun he ovat tottuneet vanhaan näkymään. Silloin voi kestää hetken, ennen kuin uudesta versiosta löytää haluamansa toiminnot. Nyt sellaista ongelmaa tuskin tulee, vaikka uusi ulkoasu saattaa hetken hämmentää.

Grafia on design-ammattilaisten järjestö

Visuaalisen viestinnän ammattilaisilla on oma järjestö Grafia ry, joka valvoo jäsentensä etuja. Jäsenistö koostuu viestintä- ja muotoilualan ammattilaisista, mikä tarkoittaa lähinnä graafisia suunnittelijoita, graafikoita, designereitä, art directoreita eli AD:itä ja kuvittajia. Opiskelijatkin voivat liittyä jäseniksi hakemalla juniorijäsenyyttä, mikäli opiskelevat tietyissä alan kouluissa visuaalisen viestinnän alaa.

Design-alalla käytetään paljon englanninkieltä

Grafia palkitsee joka vuosi vuoden graafikon, kuten vuonna 2017 vuoden graafikoksi valittiin Vilunki 3000, jolla on omintakeinen tyyli. Lisäksi järjestö palkitsee muitakin alan ammattilaisia Huippujen Huiput -listaukseen pääsemisellä. Listalla tunnustusta saavat muun muassa menestyneet AD:t, copywriterit, creative directorit, graafiset suunnittelijat, ohjaajat, projektijohtajat ja graafisen alan ja mainosalan toimistot.

Visuaalisen viestinnän ala vilisee englanninkielistä termistöä ja sitä käytetään myös toimeksiannoissa. Kasinoala on hyvin visuaalista sekä kivijalkakasinoissa että internetissä. Esimerkiksi saatetaan pyytää hyvin kuvitettu casino review kasinosta nimeltä Cherry Casino, kun halutaan kunnollinen online casino review eli arvio nettikasinosta. Graafinen ala on myös kansainvälistä, joten toimeksiantoja saattaa tulla ulkomailtakin. Usein kuitenkin esimerkiksi Suomessa suomalaisilla mainostoimistoilla on etulyöntiasema, koska ne tuntevat maan kulttuurin ja millaiset mainokset täällä uppoavat kansaan. Esimerkiksi liian amerikkalainen lähestymistapa saatetaan Suomessa kokea yliampuvaksi.

Graafikot työskentelevät monenlaisissa yhteisöissä

Monet graafisen alan ammattilaiset ovat freelancereita yrittäen jatkuvasti saada uusia toimeksiantoja asiakkailtaan. Toisaalta heillä saattaa olla stabiili asiakaskunta ja töitä yllin kyllin. Visuaalisen viestinnän ammattilaiset työskentelevät usein mainostoimistoissa, viestintätoimistoissa, lehdissä, televisiossa tai muissa yrityksissä ja yhteisöissä. Monilla järjestöillä saattaa olla töissä oma graafinen suunnittelijansa, joka myös hoitaa järjestön esitteiden ja mainosten suunnittelun ja ehkä myös taittaa jäsenlehden ja valmistaa materiaalia verkkosivuille ja sosiaalisen mediaan.

Monesti kaivataan monipuolisia graafisen alan ammattilaisia, jotka pystyvät tekemään monenlaisia tarvittavia tehtäviä. Jotkut osaavat jopa hieman koodata ja voivat siten muokata verkkosivujen ulkoasua. Usein työt jaetaan neljään eri osa-alueeseen, jotka ovat kuvittaminen, mainonnan suunnittelu, julkaisugrafiikka ja yritysgrafiikka. Joskus alan ammattilaiset tekevät vähän näitä kaikkia, silloin kun yhteisöllä ei voi olla erikseen digisuunnittelijaa, lehden ulkoasusuunnittelijaa, ilmeen graafista suunnittelijaa ja lehden ulkoasun suunnittelijaa. Joskus joitain töitä voidaan tilata ulkopuolelta, jolloin yhteisön graafinen ammattilainen saa työseuraa saman alan ammattilaisista.

Fonttien käyttö logoissa

Sopivan fontin eli kirjasintyypin valitseminen tuotteiden ja palveluiden ilmeeseen ei ole läpihuutojuttu. Fontin tulee sopia visuaaliseen ulkoasuun ja olla ajanmukainen. Toki retrofontitkin sopivat joihinkin yhteyksiin, kuten 70-luvun hippityyliseen mainokseen voi löytää jonkun siihen aikaan käytetyn kirjasintyypin. Esimerkiksi isokyröläinen viinatislaamo otti käyttöönsä fontin 1920-luvulta tuodakseen esiin suomalaisuuttaan.

Fontin valinta riippuu siitä, millaisen vaikutelman haluaa antaa. Erityylisillä fonteilla on erilainen tunnelma ja saadut tunnelmat ovat osa käyttäjäkokemusta, jonka tuotteesta, yrityksestä tai mistä vain saa.

Fontit ovat osa ulkoasua, jolla taas on suuri merkitys brändille. Brändi on siinä tapauksessa erittäin viimeistelty, jos käytössä olevalla fontillakin on vahva tarina, kuten mainitulla tislaamon fontilla on.

Vahvat logot omine fontteineen

Monet maailman tunnetuimmat logot ovat tekstipohjaisia, jolloin valitulla fontilla on ratkaiseva merkitys brändille. Logoja uusitaan säännöllisin välein ajanmukaisemmiksi ja samalla uudistetaan käytetyt fontitkin.

Tietotekniikan suuryhtiö Apple on ehkä maailman suurin ja arvokkain brändi. Yrityksellä on tällä hetkellä käytössä sen itse kehittelemä San Francisco -fontti ja heillä on siitä neljä eri variaatiota eri käyttöyhteyksiin. Tavallinen käyttäjä ei todennäköisesti huomaa tällaisia pieniä eroja kirjasintyypeissä, mutta niiden huomioiminen on taitavien graafisten suunnittelijoiden arkea.

Myös suoratoistopalvelu Netflixillä on oma fonttinsa Netflix Sans. Ennen yritys maksoi lisenssimaksuja aiemman fonttinsa käytöstä. Muita oman fonttinsa teettäneitä yrityksiä ovat ainakin Samsung ja Google.

Uusia typografioita kehitellään jatkuvasti ja suurimman työn tekevät typografiaan erikoistuneet graafiset suunnittelijat. Usein pyritään aina vain modernimpaan ulkoasuun ja optimaaliseen käyttäjäkokemukseen. Muotisyiden lisäksi on käytännön tarvettakin parannella typografioita etenkin tietotekniikan kehityksen myötä. Tekstit halutaan näkyviin parhaimmalla mahdollisella tavalla kännyköissä. Painetulla paperilla teksti saattaa olla helppolukuisempaa toisenlaisilla fonteilla kuin tietokoneella.

Fontin värillä on väliä

Fontin väri on osa typografiaa ja tekstin välittämää vaikutelmaa. Pääsääntöisesti myös logoihin kuuluu joku tietty väri tai useampi tarkoin valittu väri. Kun tehdään ulkoasuja tuotteille, verkkosivuille tai mille vain tekstiä sisältäville julkaisuille, tulee värit säätää yhteensopiviksi. Peruslähtökohta on mustaa tekstiä valkoisella pohjalla ja tästä voi lähteä varioimaan loputtomiin, kunhan teksti säilyy luettavana. Tässä voi käyttää apuna värioppia ja sen tietoja siitä, mikä väri erottuu parhaiten minkäkin väriseltä pohjalta.

Fontit ovat tärkeä osa graafista ilmettä

Typografia on yksi osa-alue graafisen suunnittelun opinnoissa. Graafisten suunnittelijoiden tulee hallita kuvankäsittely, sommittelu ja näiden työstämisessä käytettävät tietokoneohjelmat. Samoin heillä tulee olla värisilmää ja taiteellista näkemystä. Graafinen suunnittelu ei ole vain kuvien tekemistä, koska visuaalisessa viestinnässä on yleensä mukana myös tekstiä. Tekstin valinta vaatii typografian tuntemusta.

Typografia on muutakin kuin fontit eli kirjasintyypit. Siihen sisältyvät myös kaikki muut tekstin ulkoasuun liittyvät tekijät, kuten tekstin väri ja koko, riviväli, rivien ja palstojen koko, palstaväli ja esimerkiksi tekstin lihavoinnit, välistykset ja muut korostukset.

Yleisimmät fontit

Yleisimpiä käytettyjä kirjasintyyppejä ovat esimerkiksi Arial, Times New Roman ja Calibri. Kaksi ensimmäiseksi mainittua olivat aiemmin suosituimpia asiakirjojen fontteja, mutta Calibri on alkanut korvata ne sen myötä, kun Microsoft valitsi Calibrin oletusfontiksi Office-ohjelmiinsa.

Graafiset suunnittelijat ovat hyvin tarkkoja sen suhteen, minkä fontin valitsevat töihinsä. Vaikka monet ihmiset tuskin kiinnittävät kirjasintyyppeihin huomiota, monien mielestä valitut fontit viestivät paljonkin käsiteltävästä aiheesta ja ovat tärkeä osa annettua vaikutelmaa.

Fontin valinnassa on oltava tarkkana

Eräs laajasti halveerattu fontti on Comic Sans, jota kaihtavat muutkin kuin graafiset suunnittelijat. Kyseinen fontti on hauskannäköinen, mutta se on monien mielestä niin kulunut vitsi, ettei sitä pidä käyttää missään nimessä, mikäli haluaa olla yhtään varteenotettava ja ajanmukainen.

Calibria kaihdetaan, koska se on oletusfontti. Sen käyttäminen antaa vaikutelman, ettei fonttiasiaan ole kiinnitetty huomiota. Silti se on aivan kohdallaan julkaisuissa, joissa ei käytetä graafista suunnittelua. Tällaisia voivat olla viralliset asiakirjat. Esimerkiksi esityksissä, kuten PowerPointin kalvoissa, kannattaa kuitenkin kiinnittää tekstinkin ulkoasuun enemmän huomiota, jotta esitys ei olisi liian tavanomainen.

Yrityksillä ja yhteisöillä on aina omat graafiset ohjeistonsa, joiden mukaisia fontteja tulee käyttää. Näissä saatetaan valita muita kuin tavanomaisimpia fontteja, jotta ulkoasu erottuisi muista. Kätevyyden vuoksi usein kuitenkin valitaan sellainen kirjasintyyppi, joka löytyy Office-paketin ohjelmista. Muutoin voi tulla hankalia tilanteita, jollei käytetty fontti toimi kaikissa muissakin ohjelmissa ja sovelluksissa. Usein ohjeiston laatinut graafikko haluaisi ehdottaa erikoisempia fontteja, mutta käytäntö pakottaa käyttämään jotain tavanomaisempaa kirjasintyyppiä. Joskus graafiseen ohjeistoon merkitään vaihtoehdoksi tavanomainen fontti erikoisemman varsinaisen fontin ohelle.

Käyttäjäkokemus Facebookissa

Facebook on maailman suosituin yhteisöpalvelu ja sillä on noin kaksi miljardia käyttäjää. Se tarkoittaa myös sitä, että Facebookilla on pääsy kahden miljardin ihmisen Facebookiin syöttämiin tietoihin. Se on valtava määrä valokuvia, tykkäyksiä, kaverisuhteita, työ- ja opiskelupaikkatietoja ja kaikenlaista tietoa mieltymyksistä ja arvoista. Lisäksi Facebook antaa yhteistyökumppaneilleen tietoja parisuhteista, vakaumuksista ja tapahtumiin osallistumisista. Ei siis ole pieni asia, miten Facebook näitä tietoja käyttää hyväkseen.

Rekisteröityessään Facebookin käyttäjäksi henkilö hyväksyy palvelun käyttöehdot. Käyttöehdoissa lukee selkeästi, että Facebook kerää ja käyttää henkilökohtaisia tietoja. Facebookin tietokäytännössä kerrotaan tarkasti millaisia tietoja kerätään ja miten näitä tietoja käytetään ja jaetaan eteenpäin. Käyttäjät voivat yksityisyysasetuksilla säätää itse jonkin verran tietojensa leviämistä.

Tiedon kerääminen käyttäjäkokemuksen parantamiseen

Käyttäjäkokemus on hyvin laaja-alainen käsite, jolla tutkitaan käyttäjien saamia elämyksiä ja vaikutelmia tuotteista ja palveluista. Yleensä käyttäjäkokemusta arvioidaan monella tasolla, etenkin ulkoasujen ja designin suunnittelussa, koska niillä on suuri merkitys vaikutelmien saamisessa.

Facebook perustelee palvelunsa käyttäjien tietojen levittämistä käyttäjäkokemuksen parantamisella. Tietoja saavia yhteistyökumppaneita on ainakin 60 ja niihin lukeutuu useita matkapuhelinten valmistajia, kuten lähinnä Yhdysvalloissa käytössä oleva BlackBerry sekä Samsung ja Microsoft. Heillä on Facebookin kanssa kumppanuussopimus, joilla tämän yritysjätin toimintaa osin rahoitetaan. Facebookilla on yli 3000 työntekijää ja yli kymmenen miljardin liikevaihto.

Kasvojentunnistusominaisuus ja käyttäjäkokemus

Facebook on ottanut käyttöön kasvojentunnistusominaisuuden. Samalla kun Facebook lähetti kevään 2018 aikana käyttäjilleen päivitettyjen käyttöehtojen hyväksymispyynnön, tuli siinä samalla vaivihkaa lupapyyntö kasvojentunnistusominaisuuden käyttöönottoon. Moni ei ole muistanut tätä käydä tarkistamassa tilinsä yksityisyysasetuksissa, jossa oletusasetuksena on tämän tunnistusominaisuuden hyväksyminen.

Facebookin mukaan kasvojentunnistusominaisuus auttaa suojelemaan käyttäjien yksityisyyttä ja parantamaan käyttäjäkokemusta. Yhtiön mukaan käyttäjäkokemus paranee sillä, että ystävien tägääminen valokuviin onnistuu entistä helpommin. Facebook voi kasvojentunnistusominaisuutta hyödyntämällä tehdä käyttäjille uusia ehdotuksia kavereiksi silloin kun käyttäjä on päätynyt samaan valokuvaan jonkun kanssa.

Se on kyseenalaista, onko monikaan Facebookin käyttäjäkokemuksen parantamisella perustelema asia oikeasti lähtöisin käyttäjien parasta ajattelemisesta. Nämä uuden ominaisuudet kun hyödyttävät Facebookia, koska mitä enemmän käyttäjillä on yhteisöpalvelussa kavereita, sitä enemmän he käyttävät Facebookia. Ja mitä enemmän ihmiset käyttävät Facebookia, sitä enemmän yhtiö saa tietoja, joita myydä eteenpäin.