Moderni ulkoasun muoto esimerkiksi verkkosivujen suhteen on usein minimalistista. Modernin käsitettä suositaan mobiililaitteiden sovelluksissa ja missä vain uudessa tietokonetekniikassa. Googlen käyttöön ottama Material design -muotokieli on modernia ja sitä myötä sama muotokieli on levinnyt lukuisien muidenkin tahojen käyttöön.

Voi sanoa, että modernilla muotoilulla tavoitellaan modernia käyttäjäkokemusta. Selkeimmillään se tarkoittaa tuotteen ja palvelun visuaalista ilmettä, josta halutaan tehdä kaunis ja miellyttävä. Tämä on hyvin sidonnaista aikakauteen, jota eletään. Nyt on valloillaan hyvin selkeä, vaalea ja jopa valkoinen ja minimalistinen tyyli ihan muotia ja sisustamista myöten. Nämä ovat kuitenkin varsin vaihtelualttiita asioita, sillä muoti ja ihmisten käsitykset ajanmukaisesta tyylistä muuttuvat. Jos muistelee sitä, mikä oli moderni ilme 2000-luvun alussa, niin se vaikuttaa nyt auttamattomasti vanhentuneelta, vaikka se saattoi silloin aluksi tuntua suorastaan avaruusaikaiselta. Siten käyttäjäkokemuksen suunnittelussa eli UX-suunnittelussa tarvitsee pysyä jatkuvasti aallon harjalla ja tietää, mitä käyttäjät ajattelevat ja millaisia tuntemuksia he saavat mistäkin tyylistä.

Modernius tuo miellyttävän käyttäjäkokemuksen

Kun käyttöliittymän muoto on moderni, merkitsee se yleensä myös selkeyttä. Kaikki turha riisutaan pois, jotta käyttäjän huomio ei kiinnittyisi epäolennaisiin asioihin ja haluttu sisältö saisi ponnahtaa näkyvästi esiin. UX-suunnittelijoiden vastuulla on keskittyä siihen elämykseen, jonka käyttäjä saa. Käyttöliittymän suunnittelijan tulee miettiä millä keinoin miellyttävä elämys saavutetaan.

Jos käyttäjä ei saa esimerkiksi kännykän sovelluksesta hyvää käyttäjäkokemusta, hän ei ehkä palaa sen pariin. Käyttäjät ovat yhä valikoivampia sen suhteen, millaista kokemusta he hakevat. Huonot sovellukset poistetaan puhelimesta ja ne joutuvat unholaan. Siksi moderniin ja tyylikkääseen käyttäjäkokemukseen panostaminen on nykyään alan yritysten ydintoimintaa.

Kilpailukykyä designilla

Käyttäjäkokemuksen panostaminen näkyy designtiimien palkkaamisessa, jotta tuotteisiin ja palveluihin saavutettaisiin haluttu moderni ilme. Jos ennen on keskitytty tuotteiden ja palvelujen käytettävyyteen, eli niiden toimivuuteen, tehokkuuteen ja kestävyyteen, niin nykyään hurjassa kilpailussa täytyy katsoa asiaa laajemmin. Ulkoasulla on entistä enemmän merkitystä, jotta tuote erottuisi joukosta. Koko suunnitteluprosessia saattaa nykyään johtaa tavoite hyvästä modernista designista. Siten aivan kaikkien suunnitteluprosessissa mukana olevien tarvitsee miettiä ulkoasua ja siitä johtuvaa käyttäjäkokemusta. Design-ajattelun tulee siis olla koko organisaation kattavaa sen kaikilla tasoilla.