Kun suunnitellaan mitä tahansa tuotetta, kuuluu prosessiin sen ulkoasun suunnittelu. Aina kun saat käteesi jonkun tuotteen ja käytät jotain palvelua, joku on suunnitellut siihen liittyvän käyttöliittymän. Siihen kuuluu se, miten tuote toimii ja miten sitä käytetään. Esimerkiksi kännykkäsovelluksissa oleellista on se, että käyttäjä ymmärtää, miten sovelluksen saa toimimaan. Silloin käyttäjälle tulee olla loogista, että tietynnäköistä painiketta painamalla tapahtuu jokin tietty toiminto.

Material design on yksi monista muotokielistä, jota käytetään. Se on kuitenkin ehkä yleisin, koska Google otti sen käyttöönsä vuonna 2014 esiteltyään sen vuosittaisessa kehittäjätapaamisessaan. Ja koska Google on alansa jätti, vaikuttavat päätökset muotokielen käyttöönotosta laajalti. Heidän päätöksensä Material design -muotokielen käyttöönotosta on johtanut siihen, että kovin monet käytössä olevat tuotteet käyttävät nyt Material designiä. Näin se vaikuttaa kaikkien elämään.

Muotokieli kertoo ihmisille, mikä jokin on. Se liittyy myös usein kulttuuriin: Suomessa on totuttu oransseihin Fiskarsin saksiin ja muunlaiset sakset voivat hämmentää, koska olemme tottuneet saksien näyttävän tietynlaisilta. Siispä Google on ottanut käyttöön muotokielen, jotta kaikki näyttäisi yhteneväiseltä ja käyttäjäkokemukseltaan optimaaliselta.

Mistä Material designissä on kyse?

Material design ei kuulu asioihin, joihin muut kuin tietokoneisiin liittyvää suunnittelua tekevät ihmiset joutuisivat koskaan perehtymään. Siitä ei tarvitse muiden välittää eikä siihen tarvitse paneutua, ellei asia satu kiinnostamaan. Joitakin saattaa silti jonain päivänä mietityttää, että miksi kännykän toiminnot näyttävät juuri siltä, miltä ne näyttävät, eikä joltain muulta.

Material design on käytössä Gmailissa, joka taas on kaikkein yleisin sähköpostiosoite maailmalla. Sen ulkoasu on tullut tutuksi. Mutta niin on moni muukin ulkoasu. Monista alkaa vaikuttaa siltä, että kaikki sovellukset ja sivustot alkavat näyttämään yhdeltä ja samalta ja niitä on vaikea erottaa toisistaan. Se voi hieman hankaloittaakin elämää. Toisaalta jos kaikki toimii melko saman logiikan mukaan ulkoasuineen, käyttäjä ei joudu opettelemaan liian monenlaisia muotokieliä käyttötapoineen. Suunnittelussa pitääkin tasapainotella sen suhteen, että tuote erottuisi muista, mutta ei olisi erilaisuudessaan hämmentävä.

Google on ottanut käyttöön tämän yhden muotokielen. Se on testannut sen hyväksi ja toimivaksi ja yhdessä muotokielessä pitäytyminen helpottaa tuotteiden suunnittelua ja käyttöä.